Kuva: Jarkko Aaltonen

Sulasolin Satakunnan piiri ry. on perustettu vuonna 1943. Se on Soittajien ja laulajien liiton Sulasolin jäsenjäsenjärjestö. Satakunnan piiriin kuuluu 13 jäsenkuoroa. Erilaisia kuoromuotoja ovat lapsikuorot, tyttö- ja poikakuorot, mieskuorot, naiskuorot ja sekakuorot.

Yhdistyksen vuosikokous, piirikokous, pidetään kerran vuodessa helmikuun loppuun mennessä. Juoksevia asioita hoitaa 12 jäseninen hallitus, johon jäsenet valitaan eri jäsenkuoroista. Sulasolin Satakunnan piiri tukee jäsenkuorojensa toimintaa, järjestää yhteiskonsertteja, koulutuksia ja muuta toimintaa tarpeen mukaan.

Kuorolauluun kuuluu yhdessäolo ja konserttien järjestäminen. Se on harrastus, joka sopii kaiken ikäisille. Pääsääntöisesti kuorot toimivat vapaaehtoisperiaatteella ja kokoontuvat viikoittain harjoituksiin valmistelemaan konsertteja. Kuorot järjestävät jäsenilleen yhteistä toimintaa, koulutuksia tai illanviettoja. Kuorotoiminta on yhteisöllistä, poistaa yksinäisyyttä ja antaa elämyksiä. Tutkimuksissa on todettu kuorolaulun vahvistavan henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

TULEVAT TAPAHTUMAT

Ei tulevia tapahtumia.